”Tää on jo yliaikainen, pää hajoaa!”

Minä inhoan sitä, kuinka raskaudesta puhutaan monesti yliaikaisena jo päivä lasketun ajan jälkeen. Inhoan, kuinka äidit huutavat käynnistymisen ja jopa käynnistämisen perään. Inhoan, kuinka sairaaloiden ”yliaikaiskontrollien” kutsu käy yleensä jo ennen kuin raskaus on kestänyt 42 viikkoa. Enkä todellakaan ole osannut samaistua siihen tunteeseen, kun äidit kertovat ”pään hajoavan”, eivätkä he vain enää jaksaisi olla raskaana enää sekuntiakaan.

Esikoista odottaessa olisin halunnut saada rauhassa odottaa vaikka oikeasti yliaikaiseksi, mutta raskausdiabeteksen ja verenpaineen nousun takia en saanut. Minun mielestäni oli epäreilua, kun vauvani pakotettiin syntymään ennen kuin hän olisi halunnut. Synnytyksen lääketieteellinen käynnistäminen tuntui synteettiseltä ja pahalta. Itkin koko viikonlopun ennen maanantaiksi suunniteltua käynnistystä. Itkin, vaikka tiesin käynnistyksen lääketieteelliset perusteet ja olin niistä lääkärin kanssa yhtä mieltä.

Kun aloin odottaa pikkuveljeä, oli yksi suurimmista toiveistani saada olla raskaana juuri niin pitkään, kuin pikkuveli haluaisi mahassani viihtyä. Ja tämä toiveenihan toteutui!

Ennustin synnytyksen ajoittuvan raskausviikoille 39+5. Olin väärässä. Mutta ei se mitään! Jaksoinhan minä hyvin. Ihmiset säälittelivät minua kaupassa ja leikkipuistoissa. Laskettuna päivänä jaksoin keinuttaa esikoista ja nautin hyvästä säästä, eikä maha tuntunut missään.

Päiviä kului lasketusta ajasta, enkä synnyttänyt. Seurasin kuinka foorumilla muut synnyttivät ja vielä vauvaansa mahassa kantavat marisivat: ”Pääsisi jo synnyttämään! Pää hajoaa, enkä jaksa!” Enkä minä ymmärtänyt. ”Mitä nuo marisevat?! Ei raskaus ole oikeasti yliaikainen ennen raskausviikkoa 42! Mikä hoppu tässä nyt on?!”

Mutta sitten se iski. Viikkoja oli kasassa 40+5, kun aloin hermostua.

Pyysin kätilöäni doulani kanssa tulemaan luokseni rentouttamaan kehoani ja valmistelemaan kehoani synnytykseen.

Kovasti sanoin, etten halua ajatella hoitoa käynnistyshoitona, että haluan vain olla varma, ettei mikään kehoni kramppi tai muu jumi estä synnytystä, mutta kyllähän minä synnytyksen käynnistymistä toivoin.

Se mitä en vain kertakaikkiaan ymmärtänyt. Mitä suorastaan halveksin muiden kohdalla. Se tapahtui minulle: Minä en vain enää kertakaikkiaan jaksanut olla raskaana.

Kätilön ja doulan antamat hoidot, spinning babies-tekniikat ja akupainanta olivat ihania, rentouttavia ja välillä jopa päätäpyörryttäviä ja oksettavia. Vaikka lupasin itselleni olla toivomatta liikoja, petyin, kun seuraavana aamuna vielä olin raskaana, enkä synnyttämässä.

Mitään ei tapahtunut. Minua hermostutti. Minua itketti. Minua kiukutti. Se kuuluisa ”tatti” kasvoi otsassani. Minua vitutti.

Raskausviikkoja 41. Ei mitään.

41+1. Luin Facebook-päivityksen, jossa olisi voitu kuvailla hetkeä meillä kotona: ”Synnytys käynnistynyt, esikoinen nukkuu ja mies täyttää allasta kellarissa.” Vaan päivitys ei ollut minun. Romahdin täysin ja itkin hysteerisenä. Ilmoitin kätilölleni, että haluan marssia seuraavana päivänä sairaalaan ja suoraan leikkaussaliin sektioon. En enää kertakaikkiaan suostuisi olemaan raskaana.

Olin vihainen. Olin pettynyt. En kertaikkiaan voinut sietää raskaanaoloa enää. Ennen kaikkea olin kuitenkin vihainen itselleni ja pettynyt itseeni. Kuinka minä, minä joka kirjoitin tämän tekstin, olinkin yhtäkkiä juuri sellainen, mitä en voinut sietää?!

41+2. Aamulla itkusta ja uhosta oli jäljellä enää vain särkevät silmät ja luovuttanut olo. Ajoin kirvelän kirkkaassa auringonpaisteessa varaamaani uuteen hemmottelevaan käynnistyshoitoon. Akupainantaa ja aromaterapiaa. Ei mitään. Aurinko helotti ja oli kuuma. Mieheni oli maksanut hoidon, enkä kehdannut kertoa, ettei se tuntunut juuri miltään ja olin varma ettei se saisi minua synnyttämään.

Illalla imetin esikoista uneen. Supisti. Mahassa tuntui poksahdus. Vaihdoin asentoa ja tunsin kuinka pieni tulvahdus lapsivettä valui sängylle. Kipeä supistus.

”No nytkö se käynnistyy? Näin pian?! Ja minä kun olisin halunnut nukkua hyvät yöunet…”

Joko?

Joko, joko, joko?

”Hah hah! Varmaan kyllästyttää ja haluaisit vauvan jo syntyvän!”
”Voi että! Älä sure, ei siinä kauaa enää mene! Muistan kuinka itse kärsin…”
”Apua! Sehän voi syntyä ihan milloin vain! Miten uskallat liikkua kotoa enää mihinkään?!”

Oireiden kyttääminen ja ”jokottelu”. Niitä minä inhoan.

Ensin bongaillaan ovista. Sitten ollaan huolissaan menikö raskaus kesken, kun tänään ei oksettanutkaan niin paljoa kuin eilen. Entäs voiko raskaana ollakaan, jos ei oireita ilmaannu, muuta kuin tuloksena tikkuun? Mammapalstoilla ja laskettujen aikojen ryhmissä vertaillaan oireita, välillä melkein kilpaillaan. Yksilöllisyys usein unohtuu ja oletetaan, että jokainen raskaus on samanlainen oireineen päivineen.

Ärsyttävää, todella ärsyttävää.

Vielä pahempaa on kuitenkin se loppuraskaudessa alkava synnytystä ennakoivien oireiden syynääminen ja ”jokottelu”!

Viikkoja ennen synnytystä hermoillaan supistuksia, vatsantoimintaa, kipuja ja särkyjä. Onko tämä merkki? Miksei se synny jo vaikka näin paljon on jo kaikkea?

Ja auta armias, kun laskettu aika tulee, eikä seuraavanakaan päivänä vielä lapsi ole jo sylissä!

”Ei tämä  synny ikinä!”

Juupa juu. Ei ikinä.

Sauna, seksi ja siivoaminen. ”Juo vadelmanlehtiteetä!” Kaveri käskee rasittamaan itseään fyysisesti, puistotäti neuvoo rentoutumaan. Yksi kuoro ylistää homeopatiaa, toinen akupunktiota ja kolmas vyöhyketerapiaa. Moksaus, nännistimulaatio, mielikuvaharjoittelu, mausteinen ruoka… Poppakonsteja synnytyksen käynnistämiseen löytyy kyllä, jos kysyy.

Oma lukunsa ovat läheiset, jotka hengittävät niskaan ja soittelevat ”Joko se syntyi? Miksei se jo synny?”-puheluita ja todellakin ilmeisesti kuvittelevat, etteivät saa tietää uuden lapsen syntymästä, jos eivät itse joka päivä kysy. Eikä saa unohtaa niitä, jotka haluavat, suorastaan vaativat, että heille pitää ilmoittaa heti, kun synnytys on käynnissä!

Turha luulo!

Miksei raskaana saa olla rauhassa? Miksei kukaan koskaan tunnu muistavan, ettei laskettu aika ole parasta ennen -päiväys tai muutenkaan kovin tarkka arvio? Miksei saa edes synnyttää rauhassa, ilman että siitä pitää päivittää väliaikatietoja?!

Minä kieltäydyn kyttäämästä oireita. Vaikka kuinka kasvaisi tatti otsaan mahan kantamisesta, en myönnä, kun kysytään kyllästyttääkö. Kiusallanikin hiljenen supistuksista, purppuraviivoista ja muista mahdollisista ennako-oireista! Enkä taatusti ilmoita synnytyksen käynnistymisestä yhdellekään ylimääräiselle.

Lapsi syntykööt silloin kun haluaa!

Haluan synnyttää kotona, osa 6: Nämäkin pitää muistaa!

Kun synnyttää kotona, pitää muistaa monen monta asiaa, joilla ei tarvitse sairaalasynnytyksessä päätään vaivata. Joku voisi ajatella, että riittää kun hankkii itselleen kätilön, mutta paljon muutakin tulisi ottaa huomioon!

Reseptit ja lähetteet: Reseptit saa neuvolalääkäriltä tai yksityiseltä lääkäriltä. Todennäköisesti ainoa synnyttäjän itsensä hankittava resepti on vastasyntyneelle annettava K-vitamiini (ja mikäli synnyttäjä on veriryhmältään Rh D- negatiivinen ja vauva todettu Rh D- positiiviseksi, tarvitsee äiti anti-D-immunoglobuliinipistoksen 72h sisällä synnytyksestä).  Kätilöllä on todennäköisimmin muut mahdollisesti tarvittavat reseptit ja lääkkeet, kuten mahdollisesti tarvittava oksitosiinipistos synnytyksen jälkeen (verenvuotoon) ja paikallispuudutteet repeämien ompelua varten.

Lähetteistä tarvitaan napaverilähete ja lähete vauvan lastenlääkäritarkastukseen. Näiden lähetteisen saamisessa saattaa olla paikkakuntakohtaisia eroja ja joskus kotisynnytystä hoitava kätilö saa ne hoidettua, joskus ne ovat synnyttäjän vastuulla. Lähetteitä kannattaa selvitellä hyvissä ajoin!

Vaipat: Ei, en nyt tarkoita vaippoja vauvalle. (Vaikka toki vauvakin vaipat tarvitsee!) Synnytyksen jälkeen äiti vuotaa verta, eikä tähän jälkivuotoon aivan ensimmäisinä tunteina ja päivinä mitä todennäköisimmin riitä marketin yöside. Suunta kannattaa siis ottaa rohkeasti kohti apteekkia ja ostaa ehkä jopa aivan rehellisiä inkohousuja.

Pyyhkeet ja lakanat: Synnytystä varten on hyvä varata paljon pyyhkeitä ja ehkä myös puuvillaisia lakanoita. Kesken synnytyksen on ikävää alkaa pyykkäämään, joten mitä enempi sen parempi! Toki voi myös varautua niin, että synnytyksessä käytössä olevat pyyhkeet ja lakanat voi suoraan laittaa roskiin. (Näin me teemme.) Siivous helpottuu ja säästyy pyykkirumbalta.

Suojaus: Synnytyksessä saattaa sotkua tulla, enemmän tai vähemmän. Kannattaa siis miettiä ja varautua suojilla! Suojat kannattaa miettiä sen mukaan, missä haluaa synnyttää ja kuinka tarkasti kokee tarvetta asuntoaan suojata.

Kotona on se hyvä puoli, että sielä saa halutessaan liikkua vapaasti ja synnyttää vaikka pihalle. Hyvä olisi kuitenkin tällöin muistaa, että huoneita saattaa silloin haluta suojata ehkä jotenkin. Kaikkea ei tietenkään muoviin tarvitse kääriä, mutta jos nyt uskoo haluavansa viettää aikaa lempituolissaan, on ehkä hyvä varautua suojaamaan tuoli mahdollisen lapsiveden yms varalta.

Entä jos haluaa synnyttää veteen? Moni haluaa kotona synnyttää veteen, tai ainakin käyttää vettä kivunlievityksenä. Ammeen paikaksi moni valitsee luonnollisesti kylpyhuoneen, mutta muitakin ratkaisuja on. Tällöin tulee tietenkin varautua suojaamaan tila mahdollisen  vesivahingon varalta. Ammeen kanssa on hyvä myös muistaa miettiä riittääkö lämminvesivaraajan kapasiteetti ja jos ei, millä lämmintä vettä sitten saadaan lisää tarvittaessa. Kerrostaloasunnoissa tulee mistaa mahdolliset yölliseen vedenkäyttöön liityvät järjestyssäännöt. Kannattaa myös uhrata pieni ajatus sille, ovatko asunnon kantavat rakenteet tarpeeksi vahvat kestämään ammeen painon!

Ruoka: Yksi kotisynnytykse herkullisimmista (pun intended) puolista on se, että ruokansa saa valita tyystin itse! Tietenkin sairaalaanki saa  (ja ehkä kannattaakin) ottaa eväät mukaan, mutta se mikä kotona kannattaa muistaa, on se, että kotona ruoka on tosiaan hankittava myös synnytyksen jälkeen itse, eikä kukaan kärrää sitä paikalle valmiiksi lämmitettynä ja lautaselle katettuna. Tai tietenkin puolison tai muun tukihenkilön voi tähän yrittää saada suostumaan.

Kätilön (ja doulan) lepo: Joskus synnytys pitkittyy. On siis hyvä jo etukäteen miettiä, missä kätilö ja muu synnytyksen ”henkilökunta” voi tarvittaessa mukavasti levätä. Kesken synnytyksen ei ole kiva alkaa pohtia minne vieraspatjan sijoittaa.

Auto ja siirtyminen sairaalaan: Joskus käy niinkin, että kotisynnytyksestä joudutaan syystä tai toisesta siirtymään sairaalaan. Tähän olisi tärkeää valmistautua ainakin ajatuksen tasolla. Hyvä voisi olla myös antaa ajatus auton suojaamiselle. Sairaalaa varten kannattaa ehkä myös pakata varulta sairaalakassi ja tehdä synnytystoivelista. Hätätapauksissa sairaalaan siirrytään ambulanssilla.

Raha: Ikävä kyllä tässä suhteessa synnyttäjät eivät kaikki ole tasa-arvoisessa asemassa.  Sairaalasynnytys on yleensä suhteellisen halpa. Jos synnyttäneiden osastolla ei tarvitse viettää aikaa useampaa päivää (tai jopa viikkoa), eikä vauvakaan tarvitse osastohoitoa, tulee sairaalalaskuksi ehkä muutama satanen. Kotisynnytyskätilön palkkio taas maksaa n. 900-2500€ (heittoa on vielä kumpaankin suuntaan) ja tähän täytyy muistaa lisätä mahdollinen doulan palkkio, mahdolliset yksityislääkärin käynnit, lastenlääkäritarkastuksen poliklinikkamaksu, K-vitamiinin (ja anti-D-immunoglobuliinin) hinta, suojusten hankkiminen, mahdollinen jättimäinen vesilasku…  Hyvälle synnytyskokemukselle tuskin voi laittaa hintalappua, mutta on hyvä miettiä mitä kotisynnytys tekee perheen taloudelle.

Onko minusta todella tähän?: Kotisynnytys on mitä suurimmassa määrin ns. luomusynnytys. Epiduraalia ei kotona saa. Minä uskon, että jokaisen naisen on mahdollista synnyttää luonnonmukaisesti oikean tuen turvin. (Poislukien ne tilanteet, joissa äidin ja/tai vauvan terveyden ja turvallisuuden takaamiseksi tarvitaan lääketiedettä.) Kotisynnytykseen ei ehkä kuitenkaan kannata lähteä, jos epiduraali tuntuu houkuttelevalta ajatukselta tai muuten toivoo mahdollisuutta saada lääkkeellistä kivunlievitystä. Toisaalta kotoa on myös aina mahdollista lähteä sairaalaan, jos tuntuukin, ettei kestä ilman lääkkeellistä kivunlievitystä, eikä sitäkään kannata ottaa epäonnistumisena. Superihminen ei tarvitse olla.

Muiden ihmisten suhtautuminen: Kotisynnytys on valinta, jota monikaan ei ymmärrä. Kotisynnyttäjät saattavat saada niskaansa aikamoista ryöpytystä. Aina edes neuvola tai muu terveydenhuolto ei osaa olla kotisynnyttäjää kohtaan ammatillinen tai asiallinen. Nämä ovat tietenkin asioita, joiden ei ehkä tulisi vaikuttaa synnytyspaikan valintaan, mutta toisaalta asian salailukin voi olla hyvin raskasta.

Motiivit: Kotisynnytys ei ole hoitokeino synnytyspelkoon. Se ei myöskään ole hoitokeino sairaalakammoon. Kotisynnytys ei poista mahdollisia aikaisempia traumoja. Nämä ovat kyllä asioita, jotka saattavat saada kotisynnyttäjän valitsemaan kodin synnytyspaikakseen (minullakin ne ovat vaikuttaneet), mutta on tärkeää tiedostaa, ettei asioita voi lakaista maton alle. Pelot ja traumat tulisi käsitellä, ei piilottaa. Ne eivät poistu silmiä sulkemalla.

Kotiäidin soidinkutsu

Kun kerron miehelleni suihkusta tultuani, että olen ajanut säärikarvani, tietää hän tasan tarkkaan mitä sillä tarkoitan. Ja kun kuulen miehen sitten leikkaavan sormenkynsiään, kun nukutan esikoista, tiedän että hänellä on sama mielessä: Seksiä luvassa!

Usealle tämä on  se vakiintuneen parisuhteen kauhistus. Seksi on arkistunutta, esileikkiä ei juurikaan ole ja seksin jälkeen molemmat palaavat halien ja pusujen jälkeen omiin puuhiinsa. Kamalaa! Tylsää! Puuduttavaa! Eihän siinä ole enää kipinää ja suhde taatusti kärsii!

Minä näen asian kuitenkin aivan toisin: On ihanaa, kun puolisosta on tullu niin tuttu ja turvallinen! Ei tarvitse enää stressata niin ulkonäöstä, ei siitä kelpaanko. Ei tarvitse pelätä musertavaa torjumista, jos toinen ei innostukaan: Kun ehdottelu ei ole silmiinpistävää ja ilmiselvää, on helppo teeskennellä ettei sitä ollutkaan. Eikä tietysti tutun, rakkaan puolison kanssa aina tarvitse selitellä muutenkaan haluttomuuttaan. Aina eivät halut vain kohtaa, eikä se ole toisen vika.

On luonnollista, että parisuhteen kypsyessä ja edetessä myös seksielämä muuttuu. Etenkin pikkulapsivaiheessa on aika seksille usein kiven alla. Joskus tuntuu, että halaaminen riittää. Ja sekin on ihan ok, jos seksielämä on välillä sanalla sanoen huonoa. Se pitää vain osata käsitellä suhteessa ja siitä tulee päästä yli. Syyttelyä en suosittele! Kun asioista pääsee yli ja vaiheet vaihtuvat toisiin, voi seksikin alkaa maistua ja kukoistaa.

Tutussa ja turvallisessa kumppanissa on sekin mahtava puoli, että hänelle voi  sotaan sanoa jos jokin ei vain tunnu hyvälle. Toisaalta kumppani todennäköisesti tietää tasan tarkkaan mitä tehdä. Hänen ei tarvitse enää kokeilla ja keksiä. Uuttakin on helpompi kokeilla, kun pohja on vankka.

Voisinkin muuten ajella säärikarvani…

Haluan synnytää kotona, osa 5: Synnythän oikeaan aikaan, pikkuveli?

Aikaisemin tein ennustuksia, joissa mm. veikkasin pikkuveljen syntyvän hieman ennen laskettua aikaa, tarkemmin rv. 39+5.  Kuitenkin viimeaikoina mieleeni on hiipinyt orastava pelko, että hän saattaakin syntyä jo aikaisemmin. Liian aikaisin! Ihana kotiloni pystyy päivystämään minua vain rv 38+5 – 41+5. Entä jos se ei riitä?

Esikoisen laskettu aika oli aikoinaan helmikuun lopussa, mutta olin varma, että jos hän saisi tulla omia aikojaan (ei saanut) olisi hän tullut vasta maaliskuussa. Esikoinen onkin osoittautunut muutenkin harkitsevaiseksi ja hitaasti lämpeäväksi. Nyt en tiedä mistä tämä tunne on tullut, mutta jotenkin tämä pikkuveli tuntuu niin valmiilta ja jopa hieman hätäiseltä tapaukselta. Jotenkin uskon hänen olevan muutenkin luonteeltaan ja temperamentiltaan sellainen ”pää kolmantena jalkana”-tyyppi. Saa toki ollakin, kunhan nyt ei vain syntyisi liian pian!

Ennenaikaisuus on vauvalle terveysriski, mutta en varsinaisesti pelkääkään pikkuveljen syntyvän ennenaikaisena (siis ennen rv 37 täyttymistä), vaan vain sitä, että hän syntyy ennen rv 38+5! Tietenkin pitäisi vain keskittyä toivomaan tervettä ja täysiaikaista lasta, mutta kun minä haluan synnyttää kotona ihanan kätilöni ja doulani kanssa!

En pidä itseäni kovinkaan kaksisena ennustajana, mutta jokin nyt vain saa minulle liiankin voimakkaan tunteen tästä asiasta. Toivon todella sen väistyvän! Saisinpa itseni hieman rauhoittumaan.

Mitään järkiperäistä syytä minulla ei (taaskaan) ole tälle ennustukselleni. Ei mitään klassisia synnytystä ennakoivia merkkejä, joita niin monet odottajat kyttäävät. Vain tämä epämääräinen tunne.

Toivottavasti olen väärässä!

Miksei se nuku?!

Äitinä olen yllättänyt itseni kärsivällisyydelläni. Lapsi kiljuu kaupassa? Ei haittaa. Kestän sen, kun ruoka ei maistu. Pukemistaistelu ei saa hampaita kiristymään. Uhmaan suhtaudun tyynesti.

Mutta kun lapsi ei nuku, se pääsee ihon alle. Sitä en kestä.

En tiedä mikä siinä on. Ymmärränhän minä, ettei alle 1,5v lapsi vielä kykene kiusallaan valvomaan. Tiedän, etten itsekään nukkuisi jos tuntuisi, että kakka on tulossa, mutta ei kuitenkaan tule. Tajuan, että joskus vain käy liian kierroksilla nukahtaakseen helposti. Kesäaamutkin ovat niin valoisia, ettei ole ihme jos herää liian aikaisin. Ja silti jokainen kerta, kun esikoinen ei nukahda, herää kesken unien tai liian aikaisin aamulla, tuntuu että pääni poksahtaa!

Kun lapsi ei nukahda, tai herää tunnin päästä valvomaan, se vie omaa aikaani. Kun lapsi herää yöllä valvomaan tai aamulla liian aikaisin, olen käsittämättömän väsynyt. En vain kestä sitä.

Yleensähän nämä unirytmin häiriöt vielä toistuvat useampana päivänä peräkkäin. Ne ovat ikäänkuin seurausta toisistaan. Ensin lapsi ei saa kakattua ja valvoo siksi. Sitten seuraavana päivänä on väsykiukku ja syö siksi huonosti (itse ei väsymykseltään malta, syöttäminen kiukuttaa, kun haluaisi tietysti syödä itse, ruokakin on varmasti väärää). Nälkäisenä ei tietenkään nuku hyvin tai herää julmetun aikaisin syömään. Ja koska esikoinen on hyvin rytminen lapsi ja tarvitsee kiinteän rytminsä, ei sekään toimi jos huonosti nukuttua yötä yrittää paikata päiväunien avulla. Ne nyt taatusti kostautuvat illalla nukkumaanmeno aikaan! Tosin niin kyllä kostautuu se väsykiukkukin…

Oman ajan menetys, väsymys. Ei niistä kukaan nauti. Itselle taitaa kuitenkin pahinta olla se, etten vain kestä lapsen valvomista. Häpeän, kun kiukustun moisesta. Kiukustun pienelle viattomalle lapselle, joka aivan varmasti nukkuisi, jos voisi!

Vaikka kuinka järjellä tiedän, ettei kyse ole tahallisesta kiusanteosta, eivät tunteeni tunnu tätä ymmärtävän. Kun nukahtaminen venyy tai lapsi herää liian aikaisin, eikä yrityksistä huolimatta nukahda, alan tiuskia. Rumasti. Ja sitten ahdistun tiuskimisestani, stressaan ja olen niin kireä, ettei nukuttamisesta taatusti tule mitään. Kuka sitä nyt haluaisikaan nukahtaa kiukusta kihisevän ihmisen viereen? Pahinta on se, kun joskus minun vain täytyy poistua pihalle kihisemään kiukkua ja tyttö huutaa silloin aivan paniikissa. Huutaa, vaikka ei tarvitse jäädä yksin, vaan isi on siinä turvana ja sylinä. Silloin tunnen itseni aivan totaaliseksi hirviöksi. Kuinka voinkaan huudattaa omaa lastani?!

Yleensä häiriöt unirytmissä loppuvat siihen, kun itse luovun jo toivosta enää ikinä saada unirytmiä enää takaisin kohdilleen. Niin käy aina. Ja aina silti pelkään, ettei rytmi enää koskaan korjaannu!

Ehkä tämäkin joskus helpottaa. Nyt en ole enää pitkään aikaan tarvinnut ”jäähyjä” ulkona. Mutta tietenkin, kohtahan näitä heräilijöitä on kaksi!

Tärkeintä minulle olisi nyt muistaa, että pohjimmiltaan tässä on kyse minun vajavuuksistani ja kyvyttömyyestäni kestää niitä.

Haluan synnyttää kotona, osa 4: Doula

Alunperin en halunnut doulaa. Ajattelin, että kätilö riittää. Tuntui jotenkin niin uskomattomalta löytää ihana kätilö, etten uskonut löytäväni hyvää doulaa. En halunnut ylimääräistä ihmistä synnytykseeni mukaan.

Myönnän, en ajatellut ollenkaan asiaa edes kätilön näkökulmasta. En tullut ajatelleeksi, ettei hän ole superihminen ja kykene olemaan luonani aivan jokainen hetki. Kyllähän hänen täytyy sentään vessaan päästä! Ja jos haluan käyttää ammetta, on sen kasaamisessa neljä kättä parempi kuin kaksi. Tai jos haluankin, että minua hierotaan jatkuvasti, kyllä siinä kädet väsyvät. Enhän minä ajatellut, että jos haluan kätilön kertovan jotain miehelleni, on kätilön poistuttava minun luotani. En ajatellut montaakaan asiaa.

Kun sitten löysin aivan ihanan kätilöni, jonka olinkin valmis valmis päästämään iholle (kuvainnollisesti ja konkreettisesti), ajattelin myös, että kyllä hän on ehdottomasti ansainnut apukädet itselleen. Ajattelin siis doulaa vain kätilön apulaisena, enkä omana tukihenkilönäni. Hieman outoa ehkä, koska doulahan nimenomaan on koulutettu synnytystukihenkilö!

Koska halusin doulan nimenomaan kätilölleni avuksi, pyysin häneltä suosituksia. Sain kaksi nimeä ja laitoin viestiä sille, jota kätilö erityisesti kehui (ja jonka nimen tunnistin Aktiivinen Synnytys Ryn kautta). Doula suostui heti ja puhuimme puhelimessa. Doulakin vaikutti aivan ihanalta ihmiseltä! Mutta vieläkin jotenkin koin hänet niin toisarvoiseksi itselleni, että ajattelin, ettei minun tarvitse häntä tavata ennen heinäkuuta, kun hän ja kätilö toisivat synnytyksessä tarvittavat tavarat odottamaan. Ajattelin, että kyllä se riittää, jos silloin keskustelemme kaikki kolme. Ajattelin, että minulle riitää, että hän kykenee saumattomaan yhteistyöhön kätilöni kanssa ja siihen hän pystyisi varmasti minua tapaamattakin.

Pikkuhiljaa kuitenkin lämpenin. Luulen, että tarvitsin vain hetken aikaa tottua ajatukseen doulasta. Jotenkin olin ollut aluksi vain kamalan varovainen päästämään ketään synnytykseeni  mukaan. Sovin siis tapaamisen doulan kanssa. Hyvä niin!

Doulakin paljastui ihanaksi ihmiseksi. Tokikaan en epäillyt häntä ikäväksikään, mutta oli eri asia minulle luottaa kuin Luottaa. Ja minä Luotan. Edelleenkin haluan kyllä kätilön olevan pääroolissa minun luonani ja doulan olevan hieman enemmän apuna kätilölle, kuin minulle. Onneksi doulani ymmärsi minua ja ajatuksiani. Ja toisaalta, voin hyvin kuvitella tukeutuvani näihin molempiin ihaniin naisiin. oin hyvin nähdä, kuinka he molemmat tuovat minulle aivan uskomatonta voimaa synnytyksessä.V

Nyt minulla on synnytyksessäni kaksi ihanaa ihmistä apunani ja tukenani! Luotan heihin ja uskallan päästää heidät lähelle. Voin hyvin nähdä, kuinka he molemmat tuovat minulle aivan uskomatonta voimaa synnytyksessä.

Ennustuksia

En pidä itseäni mitenkään taikauskoisena ihmisenä. Saati ennustamiseen taipuvaisena. Raskaudessa on kuitenkin jotain, mikä saa minutkin tekemään ”ennustuksia”. Ensimmäinen lienee oli tavallaan se, kun ”tiesin” vauvan pojaksi. (Yritän ajoittain muistuttaa itselleni, että ultrassakin on voitu vielä erehtyä, eikä varmuutta saa ennen syntymää, mutta poika sieltä tulee.) Koska ennustuksethan eivät tietenkään toimi niin, että jälkeenpäin sanoo ”mä niin arvasin tän!”, joten tässä nyt huvin vuoksi muutamat ennustukset synnytykseen ja vauvaan liittyen:

– Synnytys ajoittuu (täydelle) raskausviikolle 39. Voisin jopa sanoa tarkemmin, että pikkuveli syntyy 39+5

– Synnytys kestää maksimissaan 12h, enkä ylläty jos se on jopa niinkin nopea, ettei kukaan ehdi paikalle ja synnytän ilman apua, vain tuleva isosisko seuranani.

– Synnytys ajoittuu päiväsaikaan. Ehdottomasti on ainakin valoisaa. Sanoisinpa auringon paistavan.

– Pikkuveli painaa vähemmän kuin isosiskonsa aikoinaan (tosin, esikoinen olisi todennäköisesti ollut köykäisempi, jos en itse olisi ollut niin hyvin nesteytettynä synnytyksen ajan). Veikkaan painoksi 3200g.

– Pikkuveli on punatukkainen.

Katsotaan miten käy!

Haluan synnyttää kotona, osa 3: Mitä tehdä istukalle?

Kun synnyttää sairaalassa, ei istukkaa yleensä tule mietittyä, ellei sen kanssa tule ongelmia. Sairaalassa istukka hävitetään sairaalajätteenä. Ennen istukka oli myös mahdollista luovuttaa SPR:n veripalvelulle kantasolujen talteenottoa varten, mutta tämäkin mahdollisuus on lopetettu pari vuotta sitten tappiollisena. (Mikä sääli!) Toki istukan saa sairaalasta kotiinkin, jos haluaa.

Kotona synnyttäessä ei tietenkään ole istukkaa mahdollista hävittää huomaamattomasti sairaalajätteessä. Tein hieman empiiristä tutkimusta ja useimmiten kotisynnytyksissä oli istukka joko haudattu kotipihaan, syöty muodossa tai toisessa (yleensä kuivattuna kapselissa) tai laitettu biojätteeseen.

Biojätteeseen istukkaa ei saa oikeastaan laittaa, ei myöskään varmaan myöskään sekajätteeseen. Yritin itseasiassa etsiä aiheesta tietoa, mutta en tiedä miten istukka pitäisi lain mukaan hävittää kotisynnytyksessä!  Jos asuu niin, että on oma kompostori, on toki mahdollista laittaa istukka kompostoriin.

Istukan syöminen on varmaankin monelle ajatuksena kauhistus. Sillä kuitenkin ajatellaan olevan lukuisia terveyshyötyjä: sen ajatellaan mm. torjuvan synnytyksen jälkeistä masennusta ja väsymystä sekä helpottavan maidonnousua. Yleisin tapa nauttia istukka ravinnoksi on kuivata, jauhaa ja kapseloida se. Smoothieenkin olen kuullut sitä käytettävän.

Istukan hautaaminen oli kysyessäni se suosituin vaihtoehto. Moni kertoi istuttaneensa puun hautaamispaikalle. Istukan hautaaminen on itseasiassa melko yleinen käytäntö monissa kulttuureissa.

Itse en osaa kuvitella syöväni istukkaa. En edes kapselissa, vaikka hyötyjä olisi kuinka. Mielikuva kompostorissa lojuvasta istukasta taas on niin makaaberi, että hylkäsin sen heti. Päädyin siis siihen, että istukka haudataan. Myös mieheni mielestä tämä on paras ajatus.

Aijomme siis kaivaa istukalle syvän haudan. Haudan päälle kasaamme varmaankin vielä kiviä. Myös ajatus, että haudalle istuttaisi puun, on mukava. Istukkahan on kuitenkin mahtava elin, joka pitää vauvan kohdussa elossa ja siis uskomattoman tärkeä! Itseasiassa minua nyt hieman harmittaa, että esikoisen istukka on mennyt sairaalajätteeksi…

Ehkä pikkuveljen istukan ja puun viereen voisi istuttaa toisen puun esikoista varten?

Haluan synnyttää kotona, osa 2: Kätilö

Pienehkön empiirisen otantani mukaan odottajalle synnytykseen annetuista ohjeista yleisin on ”Luota kätilöön”. Ohje ei ole huono, ei ollenkaan. Mutta itselleni tuottaa vaikeuksia luottaa ventovieraaseen. Tämä onkin yksi niistä syistä, miksi haluan synnyttää kotona.

En tarkoita, että pitäisin sairaaloiden kätilöitä epäluotettavina. Minä en vain tunne heitä, eivätkä he minua. En voi olla varma millaisen kätilön saan, saanko sellaisen, joka ymmärtää minua kuin ajatustenlukija vai sellaisen, jonka mielestä olen vain hankala asiakas. Ja vuorokin voi vaihtua synnytykseni aikana. Toki tiedän, että saan vaihtaa minua hoitavaa kätilöä sairaalassa, mutta minä en halua joutua miettimään moisia asioita kun synnytän. Sekin on stressaava ajatus, että joudun ”arvioimaan” jokaisen kätilön uudelleen. Haluan keskittyä synnytykseeni rauhassa.

Haluan myöskin, että minua hoitava kätilö on minun käytettävissäni joka hetki synnytyksessäni.  Tämäkään ei onnistu sairaalassa. Tiedän kyllä, etten sairaalassa jäisi ilman hoitoakaan, mutta minulle itselleni henkilökohtaisesti on tärkeää, että kätilö voi keskittyä minuun, ei naapurihuoneen synnyttäjään tai paperitöihin.

Arvostan kätilöitä paljon. Siksi haluankin, että minun kätilöni saa tehdä työnsä rauhassa ja keskittyä minuun. Haluan, että hänellä on aikaa tutustua minuun ja minulla häneen. Haluan kertoa hänelle jo ennen synnytystä, mikä minua mietityttää ja mitä toivon.

Tulevaa kotisynnytystäni varten olen ollut yhteydessä neljään kätilöön. Ensimmäisellä oli lasketun aikani tienoilla loma, toinen suhtautui synnytyssuunnitelmiini nihkeästi, kolmas ei kertakaikkiaan sopinut minulle, neljäs oli täydellinen! Hän on täydellisesti juuri sitä mitä kaipaan: rauhallinen, maanläheinen, luomu, eikä kuitenkaan liian hippi. Hänen käsityksensä synnytyksestä vastaa täydellisesti omaani ja voin puhua hänelle kaikesta. Luotan saavani hänestä tukea niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Kotisynnytyksiä hoitavia kätilöitä muuten kutsutaan Suomessa leikkisästi kotiloiksi! Melko suloista mielestäni.